Evald ja Hilda Nissin Säätiö

jakaa apurahoja vuosittain keväällä seuraaviin kohteisiin:

Taustaa

Evald ja Hilda Nissin Säätiö on perustettu vuonna 1964, ja sen toiminta perustuu Nissien säätiötä varten testamenttaamaan omaisuuteen.
 
Evald Nissi teki elämäntyönsä Lassila & Tikanoja Osakeyhtiön johtokunnan jäsenenä. Yhtiön perustajat Jooseppi Lassila ja Frithiof Tikanoja kutsuivat Yhdysvaltoihin muuttaneen aiemman työtoverinsa Evald Nissin vuonna 1906 edellisenä vuonna perustamansa Toiminimi Lassila & Tikanojan palvelukseen. Nissi kuului yhtiön johtoon aina vuoteen 1944 asti, jolloin hän joutui kroonillisen näön heikentymisen takia vetäytymään aktiivisesta työelämästä.
 
Nissien yhteisenä sydäntä lähellä olleena ja elämän läpi seuranneena harrastuksena oli lastensuojelu- ja nuorisotyö. Heidän oma poikansa menehtyi sairauden seurauksena jo lapsena, ja kun Nisseillä ei ollut muita lapsia, he halusivat, että heidän elinaikanaan kertynyttä omaisuutta käytettäisiin tähän arvokkaaseen työhön myös heidän jälkeensä.
 
Liikesivistyksen edistäminen oli Evald Nissille tärkeätä jo hänen työuraansa kiinteästi liittyen. Opiskelijoiden taloudellinen tukeminen sopi hyvin myös hänen maailmankatsomukseensa, jonka mukaan taloudellisesti heikommassa asemassa olevia tulee tukea ja heidän mahdollisuuksiaan kehittää tietojaan ja taitojaan edistää.
 
Halu tukea ja edistää silmätautien hoitoa liittyi suoraan Evald Nissin myöhemmällä iällä kärsimään näön krooniseen heikkenemiseen.

Apurahat

Evald ja Hilda Nissin Säätiön vuoden 2024 apurahojen hakuaika on alkanut. Hakemukset tulee toimittaa apurahajärjestelmää käyttäen viimeistään 8.3.2024 mennessä.

Yhteystiedot

Evald ja Hilda Nissin Säätiö
Tekniikantie 14
02150 Espoo

Sähköposti: toimisto(at)nissinsaatio.fi

YHTEYSLOMAKE >>

Tietosuoja